HANNA METSÄHONKALA
Myyntineuvottelija & vuokraus

050 446 0073

050 446 0074 (vuokraus)

hanna.metsahonkala@roomalkv.fi

HANNA METSÄHONKALA

Etsitkö aikaansaavaa, palvelualtista ja määrätietoista välittäjää? Olet löytänyt etsimäsi.

Olen toiminut yli 15 vuotta erilaisten asiakasryhmien kanssa, joten voit odottaa minulta ihmislähtöistä sekä vastuullista työotetta. Aikaisempi työni rikosten ja rangaistusten maailmassa on vaatinut jämptiyttä ja tarkkuutta, keventävää huumoria unohtamatta. Palautetta olen saanut usein ystävällisyydestä ja väittävät, että olen helposti lähestyttävä. Vahvuuksiani välittäjänä ovat lisäksi tilannelukutaito, rohkeus toimia ja kyky kuunnella asiakasta. 

Roomassa teen sekä asuntojen myyntityötä, että vuokravälitystä. Toimin itsekin vuokranantajana, joten ymmärrän mihin seikkoihin on hyvä kiinnittää huomiota hyvää vuokralaista haettaessa.

 

Asuminen koskettaa kaikkia ja koti on usein ihmisen rakkain paikka. Minulle koti edustaa palautumista ja aikaa perheen kanssa. Estetiikan ystävänä nautin sisustamisesta, sillä kodin harmoninen ilme vaikuttaa myös omaan mieleen rauhoittavasti. Vapaa-aikaani iloa tuo myös liikunta eri muodoissaan.